Vuosi lopuillaan

Tiistaina, Joulukuun 27. 2011

Nyt on taas se aika vuodesta kun on yhteenvedon aika. Vuosi on ollut kiireinen ja kuvauksia on ollut ennätyksellisesti mutta rahaa tuntuu olevan vaan vähemmän käytössä kuin ennen. :( Olenko myynyt kuvauksia liian halvalla tai useita settejä olen tehnyt jopa ilmaiseksi ja siten tuo ilmiö selittyy…

Vuoden vaihteessa tehdään aina jotain lupauksia ja niin teen minäkin. Ensimmäinen voisi olla se että kuvaan vain itselleni mieluista settiä ja sitäkin mietin kriittisesti kannattaako edes kuvata, tai sitten otan kunnon korvauksen menetetystä vapaa-ajasta. “Tahtoo malliksi” juttuja en tee lainkaan ellei malli ole jotenkin mielenkiintoinen olemukseltaan ja siten kiinnostava. Luontoa pitää kuvata “varastoon” jos joskus tarvii niin on sitten kuvaa millä rahastaa… Häät hinnoittelen sen mukaan että kannattaa lähteä vaikka Kustavista asti! Kaiken kaikkiaan pitää vapaa-aika hinnoitella uudelleen ja loput viettää mökillä!

Eipä tässä mitään ihmeellisiä asioita ole vuoden aikana tapahtunut, mökkiä rempattu ja duunissa ollut kiirettä ja kuten aikaisemmin manasin niin “turhaa työtä” on tehty hurjasti… Vuodesta on taas tienannut verottaja sekä kirjanpitäjä. Rajalaan en rahojani pahemmin ole kuskannut, mutta tililläkään niitä ei näy. Ylimääräiset on mennyt studiovuokraan, jota sitäkäään en paljon ole tarvinnut, mutta kuitenkin sen verran että on pakko olla.

Nyt kun joulu tosiaan on  lusittu niin toivotan kaikille PAREMPAA VUOTTA 2012!!!

Katkenneita raajoja ym paskaa…

Torstaina, Syyskuun 22. 2011

Olen aina ihmetellyt että miks jengi kehuu kuvia jotka on teknisesti aivan perseestä. On kuvia joissa pitää rajata tiukasti, mutta jos malli näkyy muuten kokonaan ja sormet toisesta kädestä, kengän kärki toisesta jalasta, tai jokin muu on vähän rajattu pois niin ei sellanen kuva voi olla “hyvä”, “loistava” tai ylipäätään edes julkaisukelpoinen. Jos halutaan rajata niin rajataan TIUKASTI, eli niin että kuvasta voi sanoa että se on “kivasti rajattu”. Mallit on kans yleensä täysin puupäitä kun ovat tyytyväisiä paskoihin kuviin. Itse ainakin haluan että mun kuvia arvostellaan ja kerrotaan mistä joku ei tykkää, sillä rakentavasta palautteesta oppii kuvaaja tekemään entistä parempia kuvia.  Jos mä kuvaan esim kukkasta, niin kuvaan kyllä sen kukan niin että se joko näkyy kokonaan tai sitten kukasta näkyy esim puolet, tai vain keskusta. Ei niin että toisesta reunasta terälehdistä puuttuu vaikka 1/3… Moni kuva olisi paljon parempi pelkällä oikein rajauksella. Ei sitä kuvan värisävyjä tarvitse jollain ilmaisohjelmalla pilata, jos jo rajaus on päin persettä.

Nyt haluankin tällä puheella, että kun löydätte mulla paskan kuvan, niin antakaa mulle palautetta siitä ja kertokaa miten kuva olisi parempi, niin voin minäkin jotain oppia!!! Ja jos joku haluaa nyt vielä multa palautteen kuvistaan niin pyydä sitä vaikka meilillä, jos et julkista palautetta halua!!!!! :)

Tässä otos päivän setistä. Kuva on rajattu mutta ei liikaa. Tässäkin kuvassa oli paljon ympärillä valkoista taustaa, studiovalon jalkaa, mustaa seinää, mutta kaikki turha on rajattu pois ja tarpeellinen on jätetty. Vaikea on tietty niitä sormia tai varpaita siihen kuvaan jälkeenpäin enää laittaa, jos sitä ei kuvaushetkellä ota huomioon vaan räpsii silmät sumeena kun kerrankin pääsee fotaamaan…

KIITOS JA ANTEEKSI :)

Hääkuvauksia

Lauantaina, Syyskuun 3. 2011

Nyt on sitten taas tän kesän hääkuvaukset ohi ja kuvat alkaa olla valmiita toimitettuna. Hääpareja oli laidasta laitaan, toiset tahtoi jotain hypervääntöjä ja toiset taas aivan peruskuvat, vaikka potentiaalia oli vaikka muille jakaa. Hankalinta oli saada onnistuneet hääkuvat kahdesta “rautakangesta”, mutta siitäkin taisin selvitä, viimeistään käsittelemällä kuvat hieman erikoisesti. Vaikeutta teettää kun kuvattavat ovat jo luonteeltaan jännittäviä ja jäykkiä, se saa kuvaajallekin harmaita hiksia aikaseksi. Kokemuksesta voisin sanoa että paremmat kuvat saadaan kun kuvat otetaan vihkimisen jälkeen eikä ennen, tosin esiintymään tottuneet parit onnistuvat kuvissa ennenkin vihkimistä. Yks mukava pariskunta on tässä kuvassa esiintyvä pari, jotka olivat muuten Somaliassa paimentamassa merirosvoja taannoin…

No mutta se siitä, nyt on taas syksy ja jäkiskuvaukset on alkaneet. Tuto uudella ilmeellä on asettanut kuvaajallekin melkoisen haasteen, se mikä ennen kelpasi heittämällä niin ei mene enää läpi, tai siis menee mutta vaatimukset kaiken toteuttamiseen on korkeammalla. Aikataulu vaan on taas melko tiukka ja tällaselle sivutoimiselle kuvaajalle melko haasteellinen… Parit pelit on jo kuvattu ja www.jatkoaika.com on Radio Sadan kanssa muutaman kuvan julkaissutkin. Ensi viikolla pitäis taas ottaa joukkuekuva ja pelaajakuvat Mestis-porukasta, joten pakko kai pitää jokunen ylityötunti pois.

Nyt kun postauksissa on paljon väliä, niin juttuja tapahtuu melkoisesti. Koko kesän pienetkin vapaa-ajat on menneet mökillä remppaa tehdessä. Kustavissa on kyllä ollut toisaaltaan rentouttavaa viettää aikaa vaikka onkin ollut projektia jos jonkinlaista. Keittiöremppa, terassi, leikkimökin kunnostus, mökin sisämaalaus, saunatuvan sisustus ja isona hommana kaivon kunnostus, sekä puiden ja metsän harvennus. Ens kesänä sitten grilli, laituri, terassin lisäsiipi ja ehkä vielä mökin kattokin vaatii kokonaan uusimisen…

Mut kaikille oikein hyvää loppu vuotta, jos ei mutään kuulu ennen vuotta 2012!!! HÖH, toivotaan nyt kuitenkin, että jotain tulee kirjoitettua… :)

Pori Jazz lauantai 2011

Sunnuntaina, Heinäkuun 17. 2011

Sir Elton John

Sir Elton John

Siinä ne kinkerit sitten taas oli. Lauantaina tuli kipattua pari olutta kun rouva oli ajovuorossa, sen jälkeen kun mä olin ajanut Turusta Helsinkiin ja sieltä Poriin. Jazzeilla esiintyi lauantaina siis Sir Elton John, joka vetikin mielestäni aivan loistavan keikan. Ei mitään tyypillisimpiä hittejä niinkään, vaan pari uudempaa ja muutama vanhempaa piisiä. Tunnetuimpia hittejä edusti ehdottomasti “Krotiili Rock” joka sai taas hillityimmätkin kuulijan nousemaan seisomaan. Moni kuulija odotti Leijonakuningas-biisiä, mutta turhaan. Olisihan se taas joidenkin mielestä ollut tympäsevää jos “taas samat biisit, eikä mitään uutta” menttaliteetillä oltais menty tämäkin keikka. Niin sanottuna median edustajana tulee luettua lehtien artikkeleita tapahtumista, joissa itsekin on duunissa, ja ihmettelenkin suuresti Satakunnankansan toimittajan näkemystä paikallisesta tapahtumasta ja kuvavalinnasta, jossa artisti ei todellakaan ole edukseen. #Satakunnankansa# Juttua on tosin muokattu jälkeenpäin, eikä enää ole niin kärkäs… Turun Sanomien lehtijutussa taas annettiin oikea kuva keikasta, joka mielestäni oli ihan hyvä. Eikö se kerro ihmisten tyytyväisyydestä kun jokaisen kappaleen jälkeen jengi taputtaa seisaaltaan ja laulaa mukana, mitä vielä?

Pori Jazz 2011

Perjantaina, Heinäkuun 15. 2011

Niin se taas potkaistiin käyntiin tämäkin kuvaus-setti. Jonna Tervomaa ja Jukka Gustavson heitti rytmikkään ja ihan asiallisen “tunteroisen” vähän kuin lämmittelyksi.

Seuraavaksi lauteille, ennemmänkin jazzia tarjoilleet, Randy Brecker/ Bill Evans Soulbop featuring Medeski, Martin § Wood. Allekirjoittanut kun ei jazzista mitään ymmärrä, niin tuon ajan olisin voinut olla vaikka kaljalla, mut tänään sattui olemaan mun kuskivuoro, joten tyydyin naamakirjan päivittelyyn…

Kello 17.30 alkoi sitten tapahtua kun “grand old mama” Martha Reeves & the vandellas laittoi vaarien ja vähän nuorempienkin sukat pyörimään jaloissa. Omaa silmääni ainakin mielytti kovasti taustalaulajat, jotka eivät olleet lainkaan huonoimmasta päästä :).
Aurinkoisen torstain kruunasi “pikkupöksyjenkastelija” Tom Jones, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi ja varsinkin varttuneemmalla hameväellä on pikkuhousuissa pitelemistä kun “hunajaa tihkuva sexbom” marssii lavalle… Ukko veti muuten loistavan keikan, mutta yhtä jota jäin kaipaamaan oli she’s a lady. Sex Bommiahan “pappa” ei muutenkaan keikoilla vedä, joten se siitä vaikka asiasta tietämättömät (varmaan porilaiset) sitä kovasti encoreen toivoivatkin…

Mukava todeta että mies on vielä tuossakin iässä noin hyvässä kuosissa, olisimpa minäkin yli 70 vuotiaana tossa kunnossa enkä rollaattorin kanssa vanhainkodissa… :)

RuisRock 2011

Perjantaina, Heinäkuun 8. 2011

Se olis eka kerta kun onnistuin pääsemään RuisRockiin kuvaamaan. Sinne on ollut melko vaikea päästä kuvaamaan, päinvastoin kuin “laitureille”. Tänä vuonna jätin DBTL:n väliin kun viime vuonna oli palkkio kuvista niin “kiven takana” et ei viitsi tuhlata vapaa-aikaa moiseen. Sitäpaitsi Stam1na on ainut jonka haluaisin DBTL:ssä kuvata ja senkin näen ruississa joten antaa DBTL:n olla tänä vuonna ilman minua. Ruississa on muutenkin paremmat esiintyjät, joten hyvä näin. Kuvaan ruissit Auran alloille, joten varmaan kuvia nähdään netissä, myös muualla kuin meikäläisen saitilla.

Meillä on vieraina ollut pari rouvan tuttua missisipijoen varrelta amerikasta ja heidän kanssa ollaan reissattu pitkin varsinais-suomea ja retki senkun jatkuu. Tiistaina haku Helsingin kentältä ja illalla jokilaivoilla pari olutta. Keskiviikko pyörittiin Fiskars ja Bilnäs ympäri. Torstaina vuorossa oli sitten Parainen ja Nauvo, jossa vetästiin rantaravintolassa herkkusafkat ja ilta oltiin kotosalla. Tänään on vuorossa Turun linna, AboaVetus ja meikäläinen siis painaa sieltä suoraan illaksi siis ruisrockiin…

Hellettä piisaa

Perjantaina, Kesäkuun 10. 2011

Kyllä riepoo toi helle kun joutuu olemaan duunissa. Kuumuus on melko rajua kun vaihtaa kuorma-autoon rengasta auringon paistaessa täydeltä terältä. Varjossa olisi yli 30astetta niin auringossa se on sitten jotain 50asteen nurkilla. Siihen kun täräytetään nenän eteen iso kuorma-auto jossa rengas ja jarrut hehkuu miltei punaisena, niin siitä on huumori kaukana. Ei mikään ihme että on parina päivänä ollut mol.fi ja oikotie.fi sivujen työpaikkailmoitukset olleet kovassa syynissä… Niin siistii olis kierrellä tapahtumia ym valokuvaamassa ja ulkosalla liikkua ihmisten joukossa, eikä paskasten renkaiden kimpussa. Vittu mä luulin et mä olen palvelupisteen päällikkö enkä mikään orja, joka möyrii paskassa ja korjaa renkaita… Nyt alkaa tosissaan eteenpäin elämässä katsominen! Ei muuta olen puhunut….ugh!!!!

Viikonloppu alko!

Tiistaina, Toukokuun 31. 2011

Se oli sitten viikon viimeinen työpäivä ja sekin silleen semi-hiljanen… No vähän kirjallisia hommia ja sitten pari kauppaa, sekä yks takuukäsittely, eli kävin ostaas asiakkaalle uudet pölärit Biltemasta 19,99€!!!

Kesäkuu keikkuen tuleepi ja siitä on tänään saatu maistiaista lämpimän kelin muodossa. Huomenna olis sitten aamulla parturi ja sit Ikean kautta kohti Kustavin mökkiä. Ah, siellä sit vietänkin loppuviikon vähän ehostushommia tehden. Jalkalistoja, kattolistoja, paneelia, risusavottaa, roskien polttoa, sitten viikonloppuna kaivon tyhjennys ja routavaurioiden korjausta. Pekka ja Monica onneks tulee lauantaina jeesaan tuossa kaivon korjaamisessa, kun en oo ite moista hommaa ennen tehnyt niin tulee vähän tietotaitoa hommaan mukaan. Karhua voi sitten taas kaatua mut ensin pitää saada Pekka pois kaivosta, et ei sillä perse kastu… Illalla voi sitten heittää verkot veteen ja aamusella nostaa lahnat perattavaksi, tai sit ei… ;)

Maanantai aamu

Maanantaina, Toukokuun 30. 2011

Olipa viikonloppu. Lauantaina pörrättiin poikien kanssa pikkutunneille ja tuntui sille että homma lähti totaalisesti lapasesta. Sunnuntaina oli vuosikymmenen kankkunen ja tsunaamivaara oli melkoisen lähellä mut onneks ei laatta lentänyt. Tänäänkin aamulla oli vielä melkoisen heikko happi, mut kyllä se unohtui kun oli duunissa vilskettä ja vipinää, nyt jo lähinnä enää hymyilyttää koko homma!

Tuo toinen duuni mikä on valokuvaus, niin ei ole maistunut sitten pätkääkään viimeaikoina. Ei motivaatiota, ei ideoita, ei mitään :( En olis uskonut että kuvaaminen tuntuisi näin vastenmieliseltä, tai siis ei ole kamera ollut edes kädessä pieneen aikaan. No kai se ohi menee kun kesäkuussa taas hääkuvausta ja kesän ekät festarit, joten olis niin kuin vähän pakko taas kiinnostua hommasta…

Mielenkiinto on ollut kokonaan mökkitouhuissa, kun lunastin isäni omistaman mökin itselleni viime viikolla. Nyt oon sit taas seuraavat vuodet suhteessa pankin kanssa. Viime vuosina onkin ollut mukavaa kun on pankin voinut valita palvelujen mukaan eikä sen mukaan mistä halvimman koron lainalle on saanut. Olin jonkun aikaa S-pankin asiakas, eikä tuosta mitään negatiivista sanottavaa ollutkaan mutta kun tarvii lainaa niin nyt sattuneista syistä valitsin Raision Sampopankin. Pankki oli siten selkeä valinta kun onhan tuon pankin johtaja mulla asiakkaana ja siten sain kilpailukykyisen tarjouksen tuosta lainasta.

Keskiviikkona taas mökille ahkeroimaan ja laittamaan kaivoa kuntoon jotta saa taas juoda hyvää kahvia lähteen raikkaaseen veteen keitettynä ;) Ei tällä erää muuta kuin adios!!!

Torstai on toivoa täynnä

Torstaina, Toukokuun 26. 2011

vai onko? Siinäpä jokaviikkoinen pähkinä purtavaksi. No torstaihan on perjantain aatto, joten siinä on jo jotain… Perjantai menee ihan vaan parilla olusella lauantaita harjoitellessa, sillä lauantaina mennään poikien kanssa baariin. Ensin vähän ruokaa ja sitten juomaa. Sesonkibileet ovatkin ne miltei ainoat bilereissut mitä nykyään on tullut poikaporukassa tehtyä. Sunnuntai siis odotettavissa taas hirveetä kankkusta ja siten hiljaiseloa… Mut mä käyn baarissa kuitenkin melko harvoin ja vielä harvemmin ilman rouvaa!

Duunissa alkoi taas hiljaiselo ja siten on ehtinyt tekemään kaikki hommat mitkä sesongissa jäi tekemättä. Viimeeks vannoin et en jätä papereita mapittamatta, mut kuinka ollakaan taas ne sesongissa jäi kopiokoneen päälle sekaisin ja nyt sain tänään puhdin päälle ja laitoin kaikki siististi mappeihin. Siinä samassa tein inventaarion ja korjailin väärin kirjattuja tuotteita. Nyt pitäis kaikki taas olla oikein…

Bloggailu ei oikein onnistu “väkisin” vaan homman pitää tulla niinkuin spontaanisti ja just silloin kun homma on akuutti. Pitäisi olla jokin sanelukone mihin päivän aikana heittää kommentit ja sit illlalla latais koneelle joka muuntais jutun tekstimuotoon, vois tulla melkoista vuodatusta välillä… :)

Viikonloppuna olis taas Radalle.com Turussa mut ei ehdi, sillä pitää mennä Ukkopekalle syömään ja sit tietty jatkoille johonkin. Toivottavasti on hieno keli niin voi vaikka päräyttää jokilaivoille…. :)

Mökkiviikonloppu

Sunnuntaina, Toukokuun 22. 2011

Ohhoh, nyt tulee jo toinen teksti tällä viikolla.

Mökillä taas arbettia niin et ei viikonlopussa ehdi tekemään kuin murto-osan kaikesta mitä pitää. Saunamökissä verhoiltu vuodesohva, josta tuli todella upea. Kiitos rouvalle kun osti farkkukankaan ja verhoili vanhan sohvan uuteen uskoon :) Uudet naapuritkin tuli moikattua ja puhelinnumerot vaihdettua, joten tästä se mökkeily taas alkaa. Ensi viikolla josko ehtis käväsemään joku arkipäivä mökillä niin hyvä olis, kun viikonloppu menee kekkereissä ja muuten kaupungissa touhuten. Paljon sitä tosin saa aikaseks kun oikein alkaa duunaan, puita kaatuu ja klapia syntyy, uimaportaat tuli asennettua ja sen semmosta.

Nyt taas nukkumaan ja huomenna oravanpyörään, eli töihin, päivääkään en töitä enää tekis jos lotoossa voittaisn…

Aktivoitumista?

Perjantaina, Toukokuun 20. 2011

Pitäiskö aktivoitua ja alkaa kirjoittelemaan, sillä aina välillä tuntuu sille että olis paljonkin sanottavaa. Viime ajat on kuluneet naamakirjassa jumitukseen, mutta välillä sekin tympii kun töiden jälkeen siihen koneelle istahtaa ja siinä sit huomaa koko ilta vierähtäneen… Paljon hyödyllisempääkin voisi oikeesti tehdä eikä vaan tuijottaa ruutua :)

Nyt en lupaa mitään että “nyt alkaa uusi bloggausputki” tai että “nyt tulee tekstiä päivittäin”, vaan että yritän vähintään kerran kalenterivuodessa kirjoittaa jotain kun oikein siltä tuntuu!

Nyt tuntuu sille että pitää kirjoittaa!!!

Sellainen asia mua välillä harmittaa kun ei osaa käsitellä kuvia kiitettävällä tavalla ja siks moni hyvä ruutu jää julkaisematta ja hyväksymättä kun loppusilaus ei ole kunnossa. Mullakin on viimeisten vuosien aikana tullut otettua yli 100.000 kuvaa ja murto-osa niistä on jatkanut tietään konetta pitemmälle. Mulla kun on melko korkea kynnys julkaista kuvaa, päin vastoin kun joillakin jotka suoltaa kaiken paskan joka kennolle siunaantuu.Usein näkee kuvia jotka on hyvin käsiteltyjä, mutta malli tai mitä nyt onkaan kuvattu on aivan perseestä. Mitä sellasella kuvalla tekee, ei muuta kuin julkaisee naamakirjassa ja “kaverit” kehuu kuvia maasta taivaaseen. Kehittääkö kaverien kehumiset kuvaajaa tekemään parempia kuvia vai enemmän sitä samaa paskaa? Välillä olen onnistunut ottamaan hyvästä mallista hyvän kuvan mutta kun en osaa tehdä siitä esim taivasta vaihtamalla hyvää kuvaa niin kuva jää julkaisematta. :(

Ei tässä kohtaa enempää, kunhan nyt vuodatin….

Hieman taukoa kirjoittelussa

Torstaina, Maaliskuun 18. 2010

Tiina K.

Tiina K.

Olen ollut viimeaikoina hieman laiska kirjoittelemaan blogiin, mutta facebookissa olen sit roikkunut kavereiden riesaksi asti. Voimavarat ei ole oikeen riittänyt kaikkeen. Ennen mulla oli elämä ja sitten joku keksi pyytää mua liittymään facebookkiin…  Kuvaamisia on ollut melkoisesti ja eilen viimeeksi, vielä tosin kuvat on kortilla eikä Lightroom ole startannut :)

Duunissa alkaa kohta sesonki ja kesäkumeja alkaa olla hyllyt notkollaan, eli antaa kevään tulla! Tilasin tuossa omaankin autoon kesäkumit GoodYearit kun sellanenkin merkki on meillä myyntiohjelmassa nykyään. Mukavaa testata miten “kutijaari” toimii bemmin alla ;)

Bloggailuakin pitää koittaa harrastaa hieman enemmän kuin kerran kuukaudessa, vaikka kaikki lukijat on varmaan jo lopettanut tän lukemisen kun viime päivityksestä on jo tovi…. :(

Yritän ryhdistäytyä. Seuraavaa juttua odotellessa voi vaikka katsella mallikuvia, model Tiina K.

Mallikuvauksia

Keskiviikkona, Helmikuun 3. 2010

Tanja

Tanja

Pitäisi päästä kokeilemaan oikeen ajan kanssa paria juttua studiossa. Mustavalkoisia, varjoja, ym. sellaista pientä mukavaa. Hääkuvausjuttuja voi myös varata keväälle ja alkukesälle varsinkin, sillä studiossa on hyvä kuvata mikäli ei potretteja miljöössä sateen sattuessa pysty ottamaan…

Vielä vois toteuttaa erillaista hääkuvaa, pariskunnalle joka on jo naimisissa ja haluaa uusia kuvia suhteestaan :) Ottakaa rohkeasti yhteyttä niin jutellaan asiasta lisää!

Tässä kuva uuden studion ensimmäisistä mallikuvista tammikkulta, model Tanja. Tanja on toiminut mallina mulla ennenkin, joten kuvaukset sujui luonnikkaasti :)

Loma pohjoisessa

Lauantaina, Tammikuun 30. 2010


Talvi 2010

Talvi 2010

Hieman on bloggailu jäänyt, mutta antakaa anteeksi. Blogikirjoitukisa enemmän on tullut päivitettyä Facebookkia, siellä tiedetään lomamatkan kaikki käänteet varmaan jo liiankin hyvin… Arki alkaa taas maanantaina, joten eiköhän tätä blogiakin tule päivitettyä hieman ahkerammin. Harmi että seuraava loma on sit vasta kesällä, mitenköhän sitä jaksaa???

Tässä yksi otos matkalta Ouluun.

Ihmettelee taas maailman menoa

Sunnuntaina, Tammikuun 24. 2010

Jasmin

Jasmin

Vittu että joskus sieppaa epäaidot ihmiset, ollaan olevinaan jotain ihmeellistä vaikka ollaankin ihan tavallisia kuolevaisia. No toki markkinointi on kannattavaa, mutta jos tosipaikan edessä ei sit pystykkään täyttämään odotuksia eli tekee sitä perus paskaa, mitä saa muualta halvemmallakin, niin on se vaan tosi noloa… Tosin eihän noi yli-ihmiset sit varmaan osaa edes hävetä? Vastaavana esimerkkinä voi mainita moniakin juttuja, vaikka ihan yks halpa huonekaluliike, kalusteet on halpoja ja ne kestää sen että kokoat sen kerran ja kun muutat, niin seuraavassa kämpässä se ei enää pysy kuosissa. Eikä nyt kyse ole norsujen temmellysalustasta… Kannattaa siis satsata siihen laatuun eikä aina kytätä hintaa. Vituttaa esim muutamat autojobbarit ja venekauppiaat, jotka suu vaahdossa kehuu vanhoja taxi-marsuja tai muita “katiskoja”, joiden takapenkille on oksennettu sata kertaa tms., että kuinka vitun hyviä ne onkaan. Oma luokkansa ovat ne ihmiset jotka suurentelevat tekemisiään, kerrotaan kuinka ollaan jonkun firman “suurimpia päälliköitä” ja kun totuus tulee ilmi, niin ollaankin vaan työnjohtaja yhdellä osastolla… Tämmösiä esimerkkejä tulee vastaan elävässä elämässä jatkuvasti. Eikö nää juustopäät koskaan opi? Kyllä totuus tulee julki jossain kohtaa, sillä valheella on lyhyet jäljet. Jos meinaa saada jotain “bisnestä” aikaseks suurentelemalla asioita, niin haloo, kyllä siitä jää aina kiinni ja mun mielestä sellaset kaiffarit joutaa automaattisesti “banniin”.

Vittu että helpotti taas yön pimeinä tunteina vuodattaa tätä juttua. Siitä tulikin mieleen, että kesän kuvauksiin mahtuu joitain toimeksiantoja vielä, kannattaa kysästä jos tarvii hyviä kuvia kesän tapahtumista esim häistä?

Tammikuun setistä voin julkaista yhden asiallisen teoksen, tosin kuviin mahtuu muitakin hyviä otoksia mm. Tanja, jonka kuvia löytyy sivuiltani galleriasta, mutta tässä yksi kuva Jasminista. Jasmin osaa kyllä olla kuvaajalle unelma malli, sillä ilmeet  asennot ja kaikki on juuri sitä mitä kuvaaja haluaa.

Studiotila löytyi

Maanantaina, Tammikuun 11. 2010

Hääkuvat

Hääkuvat

Nyt löytyi vihdoinkin se studiotila. Eli ei muuta kuin nyt tienaamaan vuokrarahat kokoon. Rippikuvia, yo-kuvia ym. nyt otetaan ennakkovarauksia keväälle ja kesälle. Nyt on hyvä kun voi varata päivän kuin päivän keliin katsomatta, sillä kuvaus onnistuu myös sisällä jos sää ei suosi. :)

Vielä on viikonloppuja kesällä vapaana, että hääkuvauskin onnistuu. Heinäkuun loppu ja elokuu on jo lähes täyteen puukattu… Kannattaa toki kysellä, sillä sielläkin on joitain päiviä vapaana. Juhannuksena en kameraan koske, sillä se on rentoutumista varten, eikä siten rahallakaan ostettavissa… ;)

Pientä macroilua Ruissalossa

Keskiviikkona, Tammikuun 6. 2010

Ruissalo 2010

Ruissalo 2010

Talvisia maisemia Ruissalossa, tosin aurinkoa ei paljon nähty, kun lumipilviä oli meren yllä. Kahvit tuli juotua Saaronniemessä pikku pakkasessa :) Nyt ei ehdi ihmeempiä bloggailla kun pitää syödä ja lähtee konsultoimaan valokuvauksesta kiinnostuneita!

Yhden kuvan kuitenkin laitan tältä päivältä Ruissalosta :)

Ulkoilua Canonin kanssa

Sunnuntaina, Tammikuun 3. 2010

Fiskars 2010

Fiskars 2010

Tuli tehtyä “äijäporukassa” luontokuvausretki Perniöön ja Fiskarsiin. Kiitos seurasta Janne, Seppo ja Saku. Kyllä tuo Fiskars on loistava kuvausmesta jos haluaa loistavia luontokuvia, oli sitten kesä tai talvi. Syksyllä Raision kameroiden kokouksessa lupailin uusille kameran käyttäjille, että voisin lähteä ulkoiluttamaan kameraa heidän kanssaan. Vihdoinkin siihen löytyi aikaa ja jo toisena vaihtoehtona säät salli ylipäätään lähtemisen. Ennen joulua piti jo mennä, mutta lunta tuli ihan sairaasti, joten siirrettiin seuraavaan kertaan. Nyt sitten lähdettiin liikkeelle aamulla klo 10.00 ja takaisin tultiin, pimeän jo tultua, viiden pintaan. Muutama kohtuullinenkin ruutu tuli otettua, tai ainakin mun mielestä ihan kohtuullinen… Ihan virkistävää lähteä joskus ihan porukalla kuvaamaan, toki välillä pitäis mennä ihan yksinkin, mut mä olen sen verran “laumasielu” että yksin lähden tosi harvoin, ehkä seuraavaksi… :) Ohessa yksi vähän duunattu versio Fiskarsin maisemista!

Hyvää vuotta 2010

Perjantaina, Tammikuun 1. 2010

Hyvää Uutta Vuotta 2010

Hyvää Uutta Vuotta 2010

Uusi vuosi uudet kujeet! Miten niin uudet kujeet? Mistä tuollainen sanonta oikeen tulee, sillä kyllä moni varmaan jatkaa samaa rataa kuin viime vuonnakin…

Sunnuntaina pitäis mennä luontoa kuvaamaan muutamien kerholaisten kanssa. Eväät mukaan ja pientä opastusta kameran käytössä niille jotka sitä haluavat. Taidan ottaa omankin kameran varuiks mukaan jos tulee jotain mielenkiintoista kuvattavaa eteen…

Tämän vuoden aatto tuli vietettyä hyvien ystävien seurassa ja hauskaa oli. Naapurin Sämmyn kanssa sitten höpöteltiin vielä ihan aamuun asti :)

Vuoden viimeisiä päiviä viedään.

Maanantaina, Joulukuun 28. 2009

Metallica

Metallica

On vissiin aika miettiä mitä on viimeisen vuoden aikana tullut tehtyä. No kuvia on tullut otettua tuhansia jos ei peräti kymmeniä tuhansia. Iso osa niistä on asiakastöitä, mutta paljon on otettu omaksi iloksikin ja harjoitukseksi ennen kaikkea.

Vaikee on valita sitä vuoden 2009 parasta ottamaani kuvaa, sillä kuvia on paljon eikä ole montaakaan superkuvaa joukossa. Yksi on kyllä ylitse muiden, kesällä Porissa otettu kuva, jossa on Metallican James Hetfield. Kuva on mielestäni ehdottomasti paras henkilökuva, jonka olen vuonna 2009 ottanut. :)

Bändejä tuli, Metallican lisäksi, kuvattua muutamia kesällä mm. Duffy, Brian Setzer, Saxon, MachineHead, LinkinPark, Gangster of Love, NY Dolls, Apulanta, Kotiteollisuus, Viikate, Maj Karma, ym ym. Kuvia on siis tuhansia osa jopa täysin julkaisemattomia, taidanpa joskus järjestää jonkun oikeen näyttelyn vaikkapa noista ennen julkaisemattomista kuvista…

Nyt pitäisi saada tuo studiotila ongelma ratkaistua nopeesti, jotta pääsis taiteilemaan. Kaikki tilat joita oon katsellut on joko liian ahtaita tai sitten ihan törkeen hintaisia, joihin ei ole varaa. No jospa ensi vuonna sekin ongelma ratkeisi.

Vuoden viimeiset pari päivää tulee vietettyä Porissa, koulutusjuttuja kuunnellessa, mutta 31.12.2009 ilta rouvan kanssa kotosalla ja kuoharia maistellen hyvien ystävien kera :) !!!

Toivotan kaikille lukijoille

Tiistaina, Joulukuun 22. 2009

 

Rauhallista Joulua

Ja

Menestyksekästä Vuotta

2010

Lomalle lomps

Lauantaina, Joulukuun 19. 2009

Nyt alkoi joululoma. Eilisen päivä olin siis Porissa pohtimassa miten ensi vuonna duunia väännetään. Budjettiesitykseni meni melkoisen pienillä muutoksilla läpi tosin en sinne mitään venkuloita ollut laittanutkaan, sillä olihan tuo vasta toinen budjetti jonka Euromasterin Raision pisteelle tein… Ensi vuonna sitten rävähtää… Tänään sitten rouvan muksut busiin ja pikaiseen kotiin viettämään laatuaikaa :)

Aamusta piti vielä kävästä Salossa hakemassa puhdas Bemari, joka onkin sisältä kuin uusi… Täydet pisteet autokauppiaalle!!!

Joulu tulossa

Torstaina, Joulukuun 17. 2009

Nyt on aamut vähissä ennen joulua. Huomenna budjettipalaveri Porissa ja sitten alkaa joululoma tai miksi sitä voi sanoa. Ylitöinä tehtyjä tunteja sen verran kertyneenä että vapaata riittää tammikuulle viikko ja ensi viikolla pidän kolme päivää. Viimehetken lahjaostokset ja sitten pelkkää oleilua :)

Luonnossa liikkuminen kameran kanssa on jäänyt ihan tyysti muiden kiireiden vuoksi. Kameraseuran kilpailuaiheetkin kun taas on niin luontopainoitteisia että joskus oikeen oksettaa… “Kukkia ja mehiläisiä”, “kevään kukkasia” ja “tuleeko talvi”, HALOOOO… Helmikuussa kun on aiheena “kevään kukkasia”, kyllä silloin voisi kuvata vaikka “talven iloja” tai muuta sellaista mutta miten saat silloin keskityttyä kevään kukkasiiin? Pitää kaivaa taas jotain arkiston kukkasia viime vuosituhannelta jos kilpailuun ottaa osaa, EI KIITOS!!! Kyllä vanhat kuvat on hienoja mutta sitten niiden pitää tosiaan olla wanhoja eikä vaan kymmenen vuotta vanhoja…

Joulukiireiden jälkeen varmasti on aikaa kuvata luontoa jossain vaiheessa. Lupasin taannoin kerhon kokouksessa, että opastaisin kameran käyttöä uusille Canon kuvaajille. Nyt jos halukkaita on reissuun mukaan, niin sään salliessa retki tehdään joulun jälkeen kaikille sopivana päivänä. Laittakaa halukkaat mulle sähköpostia (markunkuvaus at gmail piste com) kumpi sopii menojen suhteen paremmin 27.12. tai 3.1.? Pari, kolme halukasta mahtuu mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä!!!

Uusi auto

Sunnuntaina, Joulukuun 6. 2009

BMW X5

BMW X5

Tuli sitten ostettua AUTO!!!

Eipä turhaan muutamat ihmiset ole BMW:n kohdalla merkkiuskollisia. Volvo oli hyvä ajaa, mutta ei sekään pärjää tuolle Baijerilaiselle luxusautolle. X5 kulkee kuin juna kiskoilla, eikä sitä urat kuljettele :)

Mökkimatkoja varten lähdin autoa vaihtamaan ja myin Volvon ja rouvan kauppakassin Matizin suoraan pois, jotta ei sitten ollut vaihtoautoa, kun menin autokauppaa hieromaan. Salosta haettiin sit BMW X5 pienelle koeajolle ja sille tielle se nyt jäikin.

No tänään piti käydä testaamassa kuinka se Kustavin perukoille menee ja hyvinhän sillä sinne pääsi, läpi kuran ja liukkaan kallion. Onhan tuo pari vuotta vanhempi kuin Volvo oli, mutta 60 tuhatta vähemmin ajettu, eli juuri sen verran kuin Volvolla oli kolme vuotta sitten kun sen ostin. Bemari tosin oli kymppitonnin halvempi kuin Volvo, silloin kolme vuotta sitten… Kaikkinensa varmaan ihan hyvä ostos :)

Tiedä sitten tuleeko musta koskaan mitään merkkiuskollista mutta aika näyttää…

Taas vierähti aikaa…

Maanantaina, Marraskuun 30. 2009

On taas mennyt tovi edellisestä kirjoituksesta, eikä mitään mullistavaa nyttenkään ole mielessä. Volvo lähti Tuusulaan eikä mulle toista Volvoa enää tuu, sillä on se sen verran kallis kiesi että ei mulla oo sellaseen varaa…. 65 tuhatta kilsaa mä sillä pistelin menemään ja dieselin lisäks se tuli maksamaan mulle kolmessa vuodessa jotain 30 tuhatta euroa, kaikkineen korjauskuluineen, veroineen, arvonalennuksineen ym. kuluineen. Sillä rahalla, kun olis ajanut jollain halvalla räpsällä, niin olis matkustellut ja ostellut kaikkea kivaa itselle ja lapsille :)

No sanontakin sanoo että kaikkea pitää kerran kokeilla, paitsi kansantanssia ja sukulaisia, joten se siitä kokemuksesta. Merkkiuskollista musta ei saa Volvon suhteen sitten tekemälläkään, tosin ei mulla muun merkkisiä autojakaan oo kahta ollut…

Seuraava kiesi on sitten joku maasturiversio, jotta pääsee mökille ensi kesänä, jos ja kun isi luopuu mökistään Kustavissa. Jos ei omaksi niin aion ainakin useemmin siellä käydä kuin kerran kesässä…

Volvo myytävänä

Sunnuntaina, Marraskuun 22. 2009

 

Nyt olis Volvo myytävänä, siisti ikäisekseen hyvässä kunnossa eikä kolaroitu.

Huomenna on maanantai ja pitää mennä käymään Tepon luona Kamuksissa josko vaihtais Volvon johonkin käypään töttöröön…

Jos jotakuta kiinnostaa hieno Volvo, niin meiliä nopeesti markunkuvaus at gmail piste comiin. Auto löytyy myös nettiautosta os: http://www.nettiauto.com/volvo/v70/2914276

Ei muuta kuin kaupoille!!!

Mestisjoukkueen kuvaus huomenna

Sunnuntaina, Marraskuun 15. 2009

TuToHockey 2008-2009

TuToHockey 2008-2009

Maanantaina on vuorossa joukkuekuvausta, eikä mikään turha joukkue vaan oma suosikkini TuToHockey.

Kuvauskalustoa on sitten mukana ihan sen verran että alta pois… Kuusi kappaletta Elinchromen studiovaloja, varjoja, tasoboxeja pari, kolme ja lähettimiä, radiolaukasimia sekä sokerina pohjalla tietenkin Canon EOS 1Ds mark3 plus 35mm taidelasi keulille ;)

Tuolla setillä ei voi epäonnistua paitsi jos ei tiedä miten tuo roinakasa saadaan toimimaan saumattomasti yhdessä…. Viime vuonna kamaa puolet vähemmän ja hyvää settiä silloinkin, joten nyt hifistellään oikeen kunnolla ja tehdään assarin kanssa huikee lopputulos, jota sitten pääsee taas ihasteleen kausijulkasun sivuilla.

Tässä viimevuotinen sponsorille mennyt kuva joka tuli otettua ihan extempporena kesken valmistelujen!

Ideoita pukkaa :)

Lauantaina, Marraskuun 14. 2009

Miss Dragquen 2004

Miss Drag queen 2004

Mieletöntä ideaa pukkaa eilisen drag queen esityksen jälkeen… Nyt vaan puuttuu vielä se studiotila ja malli, tai mallikin on sitten helposti tavoitettu, sillä halukkaita kokeiluun on taas tällä hetkellä monia :)

Voi hitto kun vihaan salaman käyttöä sisätiloissa, kun kuvista tulee luonnottomia eikä tunnelma välity samoin kuin ilman salamaa. Eilen keikalla kuvasin varmuuden vuoksi salamalla, jotta valo ainakin riittäis ja taas pitää sanoa että parempaa jälkeä olis tullut ilman… Taidan myydä koko salaman vekkaan, jotta ei ole mahkuja edes ajatella ottavansa sitä mukaan. No ilman valoa kuvattuja ruutuja tuli myös otettua ja ne ovat oikein onnistuneita.

Ensi viikolla selviää taas yhden studiotilan sopivuus tarkoitukseen, jos hyvin käy niin voin alkaa oikein urakalla tulostamaan mielikuvia kuviksi.

Illan esiintyjänä oli Miss Drag queen 2004 Marko Vainio, joka teki loistavan shown!!!

Caribean Cruisers

Torstaina, Lokakuun 29. 2009

Oasis of the Seas

Oasis of the Seas

Melko hienoa työtä on noi Puolalaiset ja Virolaiset tehneet… Loistoristeilijä lähtee tienaamaan dollareita Caribialle. Enpä olis pahaa tykännyt jos oisin joutunut lähtemään tuonne mukaan vaikka vaan huolehtimaan että ostoskärryissä on ehjät renkaat. Olisin voinut vaikka jonkun matkalaukkukärryn renkaan paikatakin jos sellanen menee puhki tuossa Airiston aalloilla :)

Mutta täällä vaan oravanpyörässä aherretaan ja räntäkelejä odotellaan jotta matti myöhäsetkin tulee renkaan vaihtoon…

Retki Ikeaan

Keskiviikkona, Lokakuun 28. 2009

Melkoinen henkinen helvetti tuo Ikea ainakin lauantaisin, kun siellä käy turisteja. Kakarat ulvoo kuin varashälyttimet kauppojen kassoilla ja ruattalaiset tukkii käytävät, joten joutuu kulkemaan kalusteiden joukossa, jotta ei mene kolmea tuntia yhden lipaston ostamiseen aikaa… Mitä ne ruattalaisetkin siellä tekee? Eikö niillä ole riittävästi Ikeoita omassa maassa vai onkohan niiden myymälöissä jotenkin rajoitettu valikoima. On meillä ainakin parempi henkilökunta täällä suomessa kuin ruattissa, sillä meillä useampi osaa ruotsia kuin ruotsissa suomea… :)

Eipä tällä kertaaa muuta!

Studiokuvausilta

Lauantaina, Lokakuun 24. 2009

Jamina&HarleyNyt on halukkaita niin paljon että päivä on lyöty lukkoon, elikkä 8.11. Isäinpäivän iltana isukeille mieluista duunia, sillä kakkujen ja limpparien jälkeen on hyvä hetki hilpasta kuvaamaan malleja studiolle. Malleina pari kuvauksellista mallia, joista on helppo aloittaa mallikuvaus. Samin kanssa on suunniteltu hyvä paketti kaikille mallikuvauksesta kiinnostuneille ja siten kaikki saavat varmasti vastinetta sijoitukselleen. Pari paikkaa vielä kurssilla avoinna, joten nyt pika pikaa yhteys joko Samiin tai minuun. Sivujen kautta www.viikate.fi tai www.markunkuvaus.fi sieltä löytyy yhteystietoja, joten heti mukaan….

Tuo 49euroo ei tosiaan ole paha investointi saada tuo hyvä infopaketti käyttöön. Seuraava kurssi jos ja kun järjestetään ensi vuoden puolella maksaa taatusti enemmän…

Studiokuvauskoulutusilta

Perjantaina, Lokakuun 23. 2009

Jamina

Jamina

Ollan jo jonkin aikaa suunniteltu Samin kanssa, että pidetään henkilökuvaukseen liittyvä ilta kaikille halukkaille.

Nyt se on päätetty järjestää ja kysynkin tässä, että onko niitä tulijoita? Ilta on noin 5 tunnin mittainen ja sisältää teoriaa ja käytäntöä. Kuvaamaan pääsee valvotusti omalla kameralla ja mahdollisesti myös jollain toisellakin mallilla. Kuvaamisen aikana kouluttaja opastaa sinua, jotta onnistut varmasti. Illan hinta varmistuu osallistujamäärän mukaan, mutta noin 50€ paikkeilla liikutaan. Halukkaat voi laittaa viestiä meiliin tai soittaa kotisivuilla olevaan numeroon www.markunkuvaus.fi

Hintaan sisältyy siis teoriakoulutus ja studion sekä valojen käyttö. Koulutus tapahtuu sunnuntai iltana, jotta mahdollisimman monella on mahdollisuus päästä mukaan.

Vain 15 ensin ilmoittautunutta mahtuu mukaan, joten ilmoita halukkuutesi nopeasti.

Kohti Helsinkiä

Torstaina, Lokakuun 8. 2009

Nipa 50v

Nipa 50v

Juna lähti juuri kohti Helsinkiä. Fiksuna ajattelin, että mukava tapa yksin matkustamiselle olisi juna. No nykyäänhän kun ratapihojen kääntöpöydät on kaikki romutettu, niin vaunut on tehty identtisiksi molemmista päistä ja siten tässä nyt matkustetaan selkä menosuuntaan, vit*#*… Onneks on kone mukana, joten ei tarvi katsella poistuvaa maisemaa. Aurinko vain paistaa silmiin ja silleen. Hyvänä puolena voisin mainita, että ei tarvitse itse ajaa, eikä etsiä parkkipaikkaa.

Mikään suuri kustannus ei junalippu nykyään ole 23,-/suunta, joten juuri ne polttoaineet, parkkimaksut, rengaskustannukset ja omalle ajamiselle laskettu kustannus, sikäli mikäli sille jotain laskee, niin yksin matkatessa juna on pop :)!!!

Helsingissä sit pitää pieni matka kävellä hotellille ja sieltä sit Tavastialle juhliin klo 20.00, liiemmälti siis ei aikaa ole vaikkakaan en heti tasalta siellä meinaa ollakaan… Juhlista sit muisteloita lisää myöhemmin kunhan ne ensin tulee vietettyä. Kiitos kutsusta jo tässä vaiheessa :)

Kuvassa synttärisankari, pitkän taiteilijauran omaava Dingon keulahahmo Neumann, ONNEA!!!

X-treme messut

Tiistaina, Lokakuun 6. 2009

Dancing girl

Dancing girl

Niin se viikonloppu taas vierähti ja eilen olikin sit hurjasti duunia päätteellä… Osa kuvista ei auennut Lightroomissa ja olin luvannut dunata asiakkaalle kuvat galleriaan, nettissä selaamista varten.

Siinä sitten piti turvautua ammattilaisen apuun ja rimpauttaa LightPressin Sampalle. Apua tulikin sitten “lusikallisen” sijaan ihan “kottikärryllinen” :)

Onneksi on kaikki kuvat kahdella kovalevyllä, niin ei haittaa vaikka toisesta olikin poistunut muutama alkuperäinen tiedosto. Hieman se aina kylmää kun osa tiedoista on viottunut tai hävinnyt.

Nyt on taas viikonlopun saldona viitisensataa kuvatiedostoa, joista kylläkin suurin osa tapahtumakuvaa, joten ei mitään taidetta. Tollasen määrän otoksia kun tuhoaa niin kyllähän se joskus vois harmittaa… No nyt pitää nekin kopsata pikaseen toiselle levylle ja samalla siivota tuo 1Tb asemakin, jotta poistuu turhat tiedostot, eikä sit oo niin täynnä kuvia kun se nyt tällä hetkellä taas on!!!

Seuraavat kuvaukset onkin sit vasta 13. päivä, kun Jamina tulee malliks ja jos sää sallii, niin saadaan Harrikkakin kuviin :)

Kuva X-treme messuilta Helsingistä 3.10.2009, Martinan tanssiryhmän tytöstä.

Näyttely päättyy…

Keskiviikkona, Syyskuun 30. 2009

Näyttelykuvat

Näyttelykuvat

 

Tänään on sit viimeinen päivä, jolloin voi käydä katsastamassa Soliniuksenkujan näyttelykuvat. Huomenna näyttelyn purku ja kuvat muualle…

Kuvia on jokunen vielä varaamatta, joten jos noista kuvista joku kiinnostaa ja haluat sen seinällesi, niin ota yhteyttä markunkuvaus at gmail piste com ja tee investointi joka kestää vuosia eikä menetä arvoaan…

Metallican kuva on esimerkiksi vielä ostamatta, joten siinä oiva lahjaidea tosi rockarille… :)

Löysää vettä ennen työviikon alkua

Sunnuntaina, Syyskuun 27. 2009

Lankoski

Lankoski

Tänään tuli tehtyä retki Merikarvialle kuvaamaan sitä löysää vettä, mistä kaverit aina puhuu… Pitkää valotusaikaa, suodinta ja pientä aukkoa, niin tässä on tulos :)

Retkellä tietty pitää olla termoksessa kahvia ja repussa pullaa sekä sämpylää, joita voi sit matkalla nautiskella ja kuunnella kosken pauhantaa… Muutama kilometri kävelyä luonnossa seuraten perhokalastajien tärppejä, auttaa mukavasti jaksamaan taas viikon sorvin ääressä ;) suosittelen!!!

Hupsista…

Torstaina, Syyskuun 24. 2009

Jenni

Jenni

Taas on viikko vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta, eikä mikään ihme, sillä kiirettä on taas pitänyt….

Töissä alkaa selkeesti duunia olla enemmän ja enemmän. Nyt oli mukava lukea uuden “teknarin” talvirengastesti, sillä Michelin voitti sekä nastarengas että kitkarengassarjan. Viime keväänä kävin Ivalossa testaamassa tuon uuden Michelinin X-Ice North2:sen ja myönnettävä se on, että ei muilla merkeillä ole mitään jakoa, kun pistetään vertailu pystyyn. Melko pienet erot lehdessä oli mutta normaali ajossa eron varmasti huomaa vieläkin paremmin…

Kuvausjuttujakin on tullut tehtyä viimeisen viikon aikana, vaikka ei hirveesti olis ollut niihin aikaa. Vanhempaa tytärtä tuli kuvattua tuolla Kupittaan seikkailupuistossa ja vähän muuallakin. Tässä yksi kuva setistä joka mun mielestä oli ns paras pala :)

Assarille paikka avoinna

Torstaina, Syyskuun 17. 2009

Model Jasmin

Model Jasmin

 

Lauantaina vois kuvailla tytärtä välillä jossain jorpakossa. Ei niinkään “hampaat irvessä” eikä “veren maku suussa”, joten ei assariltakaan vaadita diblomia.

Siis, jos joku haluaa tulla katsomaan henkilökuvausta ja vaikka itsekin asiasta jotain oppimaan, niin ilmoittautumisia otetaan vastaan joko meilillä tai puhelimeen…

Tässä yksi otos taannoisesta kuvausreissusta jossa kyllä kaikki laittoin kaiken peliin, malli istui jääkylmässä vedessä, kuvaaja kahlas jordanissa ja assari yritti pysyä kiikkerillä kivillä :)

Kiitokset assarille Jannelle, joka myös otti tuon kuvan…

Retki Kakolaan :)

Tiistaina, Syyskuun 15. 2009

WC

WC

Tuli tehtyä retki Kakolaan, ihan sellanen opastettu kierto. Se on ollut kyllä ihan klassikko mesta aikoinaan. En toisaaltaan ymmärrä miksi uusi vankila piti rakentaa, sillä ei rikoksia tehneille ihmisille mitään hottellitason majoitusta kuulukaan järjestää. Tosin kaikki vartiointi, huumeiden käytön rajoittaminen, sekä pakenemisen estäminen varmasti on Saramäessä helpompaa kuin mitä vanhassa Kakollassa oli… Uudessa vankilassa on varmasti paljon kaikkea mitä vanhassa ei ollut, eikä pystynyt edes kuvittelemaan, kuten mm. kaikilla on omat telkkarit dvd:t ym…

Ei ollut herkkua asustaa kiven sisällä jotain viittäkin vuotta ilman, että ei ulkomaailmasta saanut mitään tietoa. Wessat sellasia, johon ei meikäläinen ainakaan sais paskaaa irtoamaan, vaikka vetäis viikon hernekeittoa putkeen. Sängytkin varmasti hyviä nukkua, jos kuusenalustaan vertaa…

Kuvagalleria löytyy sivuiltani galleriat sivulta os: markunkuvaus.fi

Tässä yksi otos tuosta siististä saniteettikalusteesta :)

Kuvaamassa vettä ja mallia

Lauantaina, Syyskuun 12. 2009

Jasmin

Jasmin

Kokopäivän prokkis saatettu päätökseen. Oli pitkästä aikaa taas intoa kuvata, kun sain hyvän mallin kameran eteen. Innolla kaikki kuvatkin on jo käsitelty, vaikka odotin sen kestävän ainakin päiviä jos ei viikkoja.

Koko kesä on mennyt lehdille rokkikuvaamisessa ynnä muissa projekteissa. Syksyn tullen on taas alkanut jäkiskuvaukset ja nyt starttas sit mallikuvauksetkin.

Hyvää settiä pukkas huikeella onnistumisprosentilla. Vain yks kohta jäi ilman todellista helmeä, eli kun kuvattiin kymmenen eri kohtaa/teemaa, niin vain yhteen en ollut täysin tyytyväinen… Itse olen tuhon prosenttiin enemmän kuin tyytyväinen ja toki kiitokset siis kuuluu siitä mallille ja assarille!

Jasmin osas ja ymmärsi mun vision kiitettävästi ja siks haluan jatkaa yhteistyötä myöhemminkin :)

Assarina Janne toimi kuin junan vessa, eli ensikertalaiseks loistavasti, vaikka ei tuulenpuuskia estänytkään, eikä sitä pylväikköä meille alkanutkaan rakentaan tyhjästä… Tervetuloa uudelleenkin ;)

Tässä yksi pala, ah niin loistavilta Kuusiston raunioilta, vaikka taannoin päätinkin, että en siellä enää kuvaa…

Viikonloppuna kamera käy!

Perjantaina, Syyskuun 11. 2009

Airistolla Luckin kanssa

Airistolla Luckin kanssa

 

Pitäis viikonloppuna kuvata taas vettä ja mallia. Nyt ei pysty hyödyntämään pitkää valotusaikaa sillä vesi on jo kylmää… :)

Raskas duuniviikko on jo takana eikä jaksa oikein innostua mistään. Toivottavasti viikonlopun kuvausprokkis piristää.

Nyt ei jaksa oikeen avautua joten antaa olla….

Kuva pitää laittaa tähän kesältä kun olin kuvaamassa Airistolla purjelaivoja. Kiitokset Luckille kyydistä ja Urpolle kuvasta!!!

Vettä ja virtauksia kuvaamassa

Keskiviikkona, Syyskuun 9. 2009

Lentoon

"Lentoon" ©Janne

Oltiin eilen Jannen kanssa kuvaamassa virtaavaa vettä. Lähtö vaan oli melko myöhään, sillä päätoimi haitasi taas harrastustoimintaa… Parit purot löytyi Aurajoesta silleen, että saatiin mukavasti “löysää vettä” kuten Sami sanoo…

Illan hämärtyessä käytiin vielä lentoasemalla katsomassa parin koneen lähtö ja lasku. Sieltä Janne otti mukavan henkilökuvan jostain parrasta ja sen omistajasta… :)

Paha saa palkkansa…

Sunnuntaina, Syyskuun 6. 2009

Rosvojen KossuSierra

Rosvojen KossuSierra

Koko viikko on mennyt erillaisissa vastoinkäymisissä, mutta kyllä paha saa palkkansa se on varma. Elämän varrella on ystäviä tullut ja mennyt, mutta onhan niitäkin joiden kanssa voi vielä yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen muistella mukavia toilailuja :) Perjantaina illalla Sammy vei roskia illalla kymmenen jälkeen ja mä istuin pihalla oluella. Moikkasin ja käskin hetkeks istumaan. Siinä sit turistiin ja muisteltiin nuoruusvuosia, ei aina niin kohteliaitakaan juttuja, mutta nyt niille naurettiin reilusti… Sammyn kanssa riitti juttua ihan tuonne aamu viiteen ja varmaan olis vielä pitempäänkin, mut oltiin sit jo niin keitossa että oli parempi painua nukkumaan. Aamulla oli pieni kanuuna, mut se poistui heti kun sai pari tasoittavaa koneeseen…

Sami lainas mulle suodinta ja kävin pari vesikuvaa ottaan Raisionjoesta, ei vaan oikein onnistunut… Samalla koukkasin kuvaamassa rosvojen auton, jonka kiinniotossa poliisi oli käyttänyt vain tarvittavan määrän voimaa??? :) Paha sai siis palkkansa….

Valokuvia ikkunassa

Tiistaina, Syyskuun 1. 2009

Näyttelykuvat

Näyttelykuvat

 

Tuli tänään pystytettyä ikkunanäyttely Raisioon, Soliniuksenkujalle, Turunmaan Lämpötalon ikkunaan. Kuusi mieleistäni kuvaa kesän musiikkitarjonnasta. On PoriJazzia, Sonisphereä sekä Down by the laituria. Kaikki kuvat on kylläkin julkaistu aikojen saatossa verkossa jossain muodossa, joko sivuillani tai jossain muualla. Uskon kuitenkin, että monikaan ei ole kaikkia sattunut näkemään, joten poiketkaa katsomaan. Tollanen 24/7 valokuvanäyttely on mielestäni hyvä, sillä kuvat voi tosiaan katsastaa silloin kun siltä tuntuu, vaikka keskellä yötä… :)

Näyttely on varmaan tylsä sen Tyyne 78v:n mielestä, verrattuna niihin kukkiin ja mehiläisiin, joita se on muutaman kuukauden katsellut aina kauppaan mennessään. Nyt on ikkunassa Summer of Rock ja itse kuvia katsellessa palaan aina noihin kesän mukaviin hetkiin, jolloin maisteltiin Samien ja kumppaneiden kanssa bisseä aina kuvauksien välillä, tosin joskus hieman enemmänkin kun tärkeimmät duunit oli jo tehty…. PoriJazz olinkin sitten Rouvan kanssa liikkeellä eikä silloinkaan ollut lainkaan huono reissu :)

Huomenna olis tarkoitus sit heittää veneellä pikku lenkki ostajaehdokkaan kanssa, jos vaikka tulis kaupat vielä syksyn aikana! Jos tuo kauppa toteutuu niin vaihdossa tuleekin sitten 1800m³ custompyörä, musta, hieman laitettu, mm 240 takanakki ym… Siinä on hyvä kuvausrekvisiitta mm mallikuviin, jonka olen jo sopinut toteuttavani makkarin seinälle!!!

Saatanan varkaat!

Torstaina, Elokuun 27. 2009

Vittu että joku pitkäkyntinen, kusipää, narkkari varmaan, on pöllinyt mun talvirenkaat :( Satana et osaa nyppiä, hyvät kitkarenkaat ja Volvon orkkis vanteet tosin 16″ mut kuitenkin. Vanteet maksaa keskarissa joku 200euroo kipale, plus renkaat, joissa oli 6mm vielä pintaa jäljellä. Eli jos joku kaupittelee Nokian Rsi 205/55R16 renkaita ja vielä Volvon 5puolaisilla vanteilla niin yhteys minuun tai poliisiin. Renkaat on pöllitty nyt kesän aikana ja ovat varmaan syksyn markkinoilla….

Kuvaa vanteista mulla ei ole mut ovat melko tasaiset puolat, ei pyöreät. Renkaat on pöllitty meiltä töistä kesän aikana, lukitusta pihavarastosta, josta oli fiksusti avitettu seinää ja lyöty laudat takas, niin et ei olla mitään huomattu. Kumien löytämiseen johtavasta vihjeestä lupaan yllättävän palkkion, ja varsinkin jos kertoo kuka ne on varastanut, niin silloin olen todella “tyytyväinen” :) !!!

Toivottavasti talvi yllättää sen varkaan!

Ja hei muistakaa ei ne renkaat niin paljon maksa, etteikö niitä vois ostaa sit ihan kaupasta!

Vittu et ottaa päähän!!!!

Toivottavasti se mulkku saa niillä rahoilla liian suuren annoksen “kamaa” ja nauttii sen yhdellä kertaa….

Viikko vierähti taas

Sunnuntaina, Elokuun 23. 2009

Dog in Nauvo

Dog in Nauvo

Hitto et aika menee taas kuin siivillä… Viikolla olin tiistain ja keskiviikon Euromasterin kenttäpäivillä Nokialla ja muutenkin viikko meni todella nopeesti. Perjantaina ilta kului sit Tutohockeyn harjoitusottelussa ja lauantai sit kotona karhua kuvatessa. (video löytyy FB:sta)

Tänään vois mennä pienelle kuvauskierrokselle tuonne metsän siimekseen jos vaikka täydentäis tuota syksyn kilpailumatskua mikäli löytyy sopivaa ympäristöä.

Mä harvoin suunnittelen etukäteen minne ja mitä meen kuvaamaan kun luontoon lähtee kameran kanssa. Mukaan pitää ottaa vaan tarpeeksi kamaa mm. runko Canon 1Ds Mark3, taidelasia mm. 100mm 2.8 Makro sekä 70-200 2.8 ja varuiks tietty reppuun tuo 24-70 2.8 jos vaikka jotain perus pönötystä sattuu matkalle…. niin ja jalka tietty :)

Jossain vaiheessa pitäis saada kuvaa koirasta joka osaa (hymyillä) irvistää kuten mä asian näen. Koiran pitää olla tottelevainen ja yhteistyöhaluinen. Hyviä ehdotuksia kaveripiiristä on jo tullut ja varmasti ainakin Sarin kanssa tullaan settiä toteuttamaan. Vielä kun löytyis se luonnostaan sopivan näköinen hauveli, niin hyvä olis. Kaikki tiedot ko. haukusta voi laittaa mulle meiliin tai soittoa kehiin numeroon 0500-320320. Palkaksi mallinaolosta kuvat myös omistajalle käyttöön veloituksetta…

Fotomaratonin voitto!

Sunnuntaina, Elokuun 16. 2009

 

 

Koti, Raision Fotomaraton 2009

Koti, Raision Fotomaraton 2009

Eilinen 12 tunnin urakka sai mieluisan päätöksen tänään, kun kohdalleni sattui kaksi palkintoa. Ensinnäkin Kokonaiskilpailun voitto parhaalla kuvasarjalla ja lisäksi arvokkain aihepalkinto lohkesi parhaalla “Koti”- kuvalla. Kyllä eilinen 12 tuntia oli raskas ja kova urakka. Ehkä se täysillä painettu 12 tuntia, kuvien suunnittelu huolella, jossain kohtaa jopa lähes väsyttävää ajamista sopivan kohteen perässä, auttoi lohkaisemaan kaksi arvokkainta palkintoa :)

Kiitoksen sanat pitää tietenkin palkintogaalassa aina lausua ja koska se oli pienimuotoinen niin lausun ne nyt tässä. Kiitos Jumalalle, kiitos Äidille ja Isälle, kiitos loistavalle Assarille joka väsymättä istui Volvon hanttijakkaralla mukana ja piti huolen ruoka- ja juomapuolesta sekä loi tauotta kannustavia ehdotuksia erillaisista kuvausmahdollisuuksista… ;)

Kiitos myös kanssakilpailijoille että annoitte minun voittaa, koska olin ekaa kertaa mukana kisassa ja olisin voinut palkinnoitta jäädessäni vaikka hieman katkeroitua? Kiitos myös Samille joka on useilla esimerkillisillä alastonkuvilla antanut aihetta ajatella että luonto- ja lintukuvaus on syvältä, joten jätin nuo kuvat melko vähäiselle arvolle kilpailusuoritusta tehdessäni… Kiitos myös kaikille ystäville jotka ovat kuviani kehuneet Facebookissa ja muissa tilanteissa. Kiitos myös kaikille loistaville kuvaajille jotka jätitte kilpailuun osallistumatta. KIITOS!!!

Seuraavassa Rannikkoseudussa lienee pieni juttu aiheesta ja tässä tuo aihekilpailun voittajakuva “Koti”.

Ehtiikö viikossa tekemään kahden viikon hommat?

Torstaina, Elokuun 13. 2009

Tutohockey Jokila

Tutohockey Jokila

Nyt alkaa oleen jumppaa ihan riittävästi. Kahdet nettisivustot pitäis väsätä ja aikaa on rajallisesti, siis tää viikko… Illalla suunnittelin käydä katsastamassa taiteellisen tarjonnan taiteiden yössä Turussa, mutta pahalle näyttää et ei ehdi…. Perjantai ilta on puukattu ohjelmaa fotomaratonin merkeissä ja jos aikaa jää niin Tutohockey kohtaa paikallisderbyssä TPS:n Kupittaalla. Lauantaina sit juostaan maratoni, 12 tuntia, 12 kuvaa :) Maratonista lisää Facebookin tapahtumissa ja Raision Kameroiden nettisivuilla. Kisaan mahtuu vielä mukaan jälki-ilmoittautumalla Raision kaupungintalolla lauantaina aamulla.

Fotomaraton Raisio

Fotomaraton 2009

 

 

Kilpailussa on mahtavat palkinnot mm. 300€ ja 100€ lahjakortit sekä kaikkea muuta mukavaa. Maratonin kuvat on sit näyttelyssä kauppakeskus Myllyssä 16.8. alkaen. Palkintojen jako on silloin sunnuntaina klo 17.00 Myllyssä. Tervetuloa!

 

 

Kuvassa kevään Mestis Magazinessakin (1/2009) kansikuvassa olleen Jokilan kuva.

Kiireistä aikaa tää loma!

Keskiviikkona, Elokuun 12. 2009

Uudet ovet

Uudet ovet

Nyt on ollut tää viikko lomaa leipätyöstä, mut samaa ei voi sanoa muuten…

Maanantai meni Turun Sanomissa ns työhaastattelussa, jossa sovittiin tulevista valokuvausduuneista. Syyskuussa pitäis sit mennä harjotteleen niitä juttuja mitä siellä tehdään.

Tiistai olikin sit duunia Euromasterilla, tehtiin yhden kaverin kanssa uus takaseinä ja ovet rengasvarastoon. Aluepäällikkö vihjasi taannoin että ompa ne karmeen näköset ja siitä se homma sit lähti. Viime viikolla hain vaneria ja painekyllästettyä, Raisiolaisesta puutavaraliikkeestä. Tiistaina menin kymmeneltä duuniin ja leikkelin ekaks vähän nurmikkoa ja sit aloitettiin purkutyöt. Seinistä ja ovista tuli melko siistit vaikka itse sen sanonkin… :)

Takaseinä

Takaseinä

Vanhat seinät ja ovet oli lautaa ja aikojen saatossa jo auringon polttamat ja märäntyneet. Tuo uusi seinä on ihan luxusta verrattuna vanhaan…
Tänään tuli tehtyä yks DBTL kuviin liittyvä tilaustyö valmiiks ja asiakaskin oli ihan tyytyväinen.
Huomenna onkin sit Turun Taiteiden Yö 2009 ja vois suunnata kylille katsomaan taidetta :)
Nyt kun kirjoituskerrat on hieman harvassa, niin pitää varmaan tiedottaa viikonlopun fotomaratonistakin, sillä kuvauskilpailu starttaa lauantai aamuna klo 10.00, kaikki mukaan! Sitä ennen on vielä hurjasti järjestelyjä tehtävänä, jotta kilpailu saadaan onnistumaan…. Lisää tietoja kisasta Raision Kamerat ry:n nettisivuilla!
Perjantaina olis pitänyt ehtiä kuvaamaan Tutohockeyn ensimmäinen harjoitusottelukin, mut taitaa jäädä ennalta sovittujen kiireiden vuoksi :(
Hei vaan hetkeks taas!!!

Mainos